Lasi tuntuu kylmältä kättäni vasten.

Loittoneva hahmosi särkee sydämeni.

Et katso taaksesi, haluat vain unohtaa.

Olen enää vain muisto, joka katoaa.

Kävelen taas tätä tietä,
en ole varma minne se johtaa.
Sydämeni itkee,
se ei halua kulkea näitä polkuja.
Se huutaa tuskasta,
raapii rintani verille.
Tie loppuu,
pysähdyn.
Jään kuuntelemaan ankkojen iloista ääntelyä.
Sydämmeni hiljenee hetkeksi.

 

Ilotulitteet räjähtelivät iloisesti öisellä taivaalla. Katselen niitä kanssasi. Ei, katselen sinua ja katsot takaisin hymyillen ihanaa hymyäsi.

”Minun on kylmä” sanot hennosti naurahtaen.

”Tule sitten lähemmäs” mikään ei saa hymyä pois huuliltani, kun kiedon käden ympärillesi.

Katselemme molemmat ilotulitteiden värikästä tanssia taivaalla kunnes rikot taas hiljaisuuden.

”Joku ulkopuolinen voisi luulla meitä rakastavaisiksi”

”Niin voisi, häiritseekö se sinua?”

”Ei” naurahdat ja jatka sitten ”Tämä paikka on hyvä rakkaudentunnustuksille, haluatko tunnustaa jotain?”

”Rakastan sinua”

”Se oli vain vitsi”

”Mutta minä olin tosissani” Hymysi muuttuu hämmennykseksi.

Jos tämä olisi viimeinen päivä kanssani, mitä tekisit?

Jos katoaisit, etsisitkö minua?

Jos sanoisin vihaavani sinua, mitä vastaisit?

 

Jos tämä olisi viimeinen päivä kanssasi, en antaisi sinun mennä.

Jos katoaisit, en ikinä lopettaisi etsimistä.

Jos sanoisit vihaavasi minua, vastaisin 'Rakastan sinua', enkä päästäisi irti.

Luulin sen kaiken olevan ohi.

Tämä paikka, ne sanat, ne kaikki muistuttavat toisiaan.

Miksi mikään ei ikinä muutu?

Olen liian väsynyt muuttaakseni asioita.